Ajankohtaista
29.8.2010 Mejä-kokeessa Heinolassa Milla osallistui tänään kolmanteen jälkikokeeseensa Heinolan Kousassa. Milla aloitti jäljestyksen keskittyneesti ja eteni aivan jäljen päällä sopivaa vauhtia aina viimeisen osuuden puoliväliin saakka. Sitten se yhtäkkiä poikkesi jäljeltä ja alkoi tonkia isoa sammalmätästä ja seurasi mättäältä ilmeisesti lähtenyttä jälkeä poispäin verijäljestä. Tuomari palautti Millan verijäljelle, mutta Milla palasi saman tien uudelleen tutkimaan samaa sammalmätästä. Toisen palautuksen jälkeen Milla jäljesti verijäljen loppuun ja sorkka löytyi. Tulos AVO3 29 p. Tuloksella Milla oli kuitenkin kokeen kahdeksasta avo-koirasta kolmanneksi paras ja sai ensimmäisen Mejä-pystinsä! Tuomarin arvostelussa lukee: "Lähes loppuun täydellinen suoritus lupaavan tarkalta jälkikoiralta". 21.8.2010 Näyttelyretki Kouvolaan Matkustimme tänään Millan kanssa naapurin Sannan ja Hennan sekä Sissi-kultsun kyydissä Kouvolan raviradalle kr-näyttelyyn. Sää oli lämmin ja aurinkoinen, mikä johtui luultavasti mukaan pakkaamistamme sadetakeista ja sateenvarjoista. Milla esiintyi käyttöluokassa jälleen reippaasti ja voitti luokkansa tuloksella KÄY ERI1. Arvostelukin oli hyvä, mutta PN-kehässä emme enää sijoittuneet. Millan ERI-putki on nyt jatkunut jo yli 3 kk, saaliina on jo 7 x ERI peräkkäin!
Kuva: Jenny Viita 19.8.2010 Jadelle Mejä-Avo1 -tulos Ruotsista --> FI MVA! Jade pakkasi tiistai-iltana matkalaukkunsa ja matkusti isomman porukan mukana Ruotsiin jälkikokeisiin. Tällä kerralla reissu onnistui mainiosti, sillä eilisiltana Jade jäljesti kasvattajansa Taskisen Niinan ohjaamana Avo1-tuloksen. Niinpä Jadella on nyt kaikki tarvittava hankittuna FI MVA-arvon anomista varten. Onnea Jadelle ja erityiskiitokset Niinalle Jaden mukaan ottamisesta ja kaikista järjestelyistä! 15.8.2010 Ruusukesadetta Erkkarissa Vietimme tänään Millan ja Åsan kanssa mukavan päivän Mäyräkoiraliiton Erkkarissa Tuomarinkylän kentällä. Sää oli melko miellyttävä, sillä lämpötila oli "vain" 26 astetta ja taivaalla ajelehti jonkin verran pilviä. Ei kuitenkaan satanut. Ensin kehässä kävi Åsa, joka osallistui viimeistä kertaa pentuluokkaan. Åsan esitti jälleen tyylikkäästi omistajansa Taskisen Niina, ja tulokseksi saatiin 1KP PN1 ROP-pentu. Iltapäivällä Åsa sijoittui vielä kolmanneksi näyttelyn kaunein pentu-kehässä. Onnea Niina ja Åsa!
Milla esiintyi käyttöluokassa jälleen oikein reippaasti, ja sijoitukseksi saatiin KÄY ERI1 PN3 VASERT.
Muutkin Maxi-Tax -koirat menestyivät mainiosti: jokainen sai ERIn ja voitti luokkansa. Milla osallistui myös Maxi-Tax -kasvariin, jonka sijoitukset olivat ROP-kasvattaja ja BIS-3 -kasvattaja. Onnittelut Ilselle! Kiitokset mukavasta seurasta ja avunannosta tavaroiden raahaamisessa myös Niinalle, Minnalle, Mimulle ja Tomille! 8.8.2010 Jälkikokeessa Salusjärvellä Milla osallistui tänään toiseen jälkikokeeseensa Orimattilan Salusjärvellä. Lämpötila oli +34 astetta varjossa, mutta helle ei tuntunut kuitenkaan olevan Millalle mikään erityinen ongelma. Kohtalokkaiksi osoittautuivat sen sijaan tuoreet peuranjäljet, joiden perään Milla lähti kolmesti. Lopputuloksena siis kolme hukkaa ja AVO 0. 31.7.2010 Ristiinan näyttelyssä Ajelimme tänään Millan kanssa Ristiinan kr-näyttelyyn. Sää oli tällä kertaa loistava: pilvipouta, pieni tuuli ja lämpötila hieman +20 asteen yläpuolella. Urheilukentällä oli oikein miellyttävää mutta eipä olisi varmaan ollut yhtä mukavaa pari päivää sitten lämpötilan ollessa +35 asteen kieppeillä. Milla esiintyi kehässä reippaasti, mutta koska bulgarialaistuomari tuntui pitävän enemmän pienemmistä ja punaisista mäykyistä, tulokseksi saatiin KÄY ERI1 PN4. Arvostelu oli hyvä, vain Millan rintakehään tuomari toivoi lisää syvyyttä. 25.7.2010 Keski-Suomen kierroksella Kotiuduimme eilisiltana parin päivän mittaiselta sukulais- ja kyläilyreissulta Keski-Suomesta. Milla ja Åsa olivat ensimmäistä kertaa mukana kyläilemässä ja oli ilahduttavaa havaita, miten luontevasti ne sopeutuivat ihan uusiin ihmisiin, yöpymispaikkoihin ja myös vieraisiin koiriin. Jadella oli jo ennestään kokemusta kyläpaikoistamme, joten siltä kyläily sujui jo vanhalla rutiinilla. Kaikki koirat ovat ilmiselviä turistiluonteita, sillä ne matkustavat narisematta bokseissaan eivätkä voi pahoin autossa.
17.7.2010 Mäntsälässä näyttelyreissulla Tänään ajomatka näyttelyyn oli pitkästä aikaa lyhyt, kun matkailimme Millan sekä naapurin Sannan ja Hennan kanssa Mäntsälään. Viime sunnuntaista viisastuneina olimme tällä kertaa varautuneet hellepäivään uudenlaisilla varusteilla: nokkakärry, päivänvarjo, kylmälaukku täynnä Kylmä-Kalleja sekä kaiken huipennuksena tuliterä kiinalainen häkkituuletin!
Milla loikoili boksissaan tyytyväisenä kylmien pyyhkeiden ympäröimänä tuulettimen pöristessä kotoisasti boksin suulla. Kehässä oli vauhdikas meininki, kun slovenialainen tuomari arvosteli koiria ennätystahtiin. Milla esiintyi tänään ihan mallikkaasti ja viilennyksen ansiosta myös oikein pirteästi. Jälleen saimme tulokseksi KÄY ERI2 ja ihan positiivisen arvostelun. Kiitokset Sannalle ja Hennalle helteentorjuntarekvisiitan raahaamisesta! 13.7.2010 Jaden terveysuutisia
Jade oli tänään jälleen silmäspesialisti Sari Jalomäen tutkittavana Malmin Apexissa. Tällä kerralla Jaden silmien kyynelnestearvot olivat hyvin lähellä normaaleja eikä silmien pinta ollut juurikaan ahavoitunut. Näin ollen Jaden hoito jatkuu toistaiseksi pelkillä keinokyynelillä ja seuraava kontrolli on 6 kk kuluttua. Tämä merkitsee sitä, että voimme edelleen jatkaa käyttötuloksen pyydystämistä tälle viittä vaille valiolle :)
11.7.2010 Hikinen näyttelyreissu Karjaalle Matkailimme tänään Jaden, Millan ja Åsan kanssa Karjaalle näyttelyyn. Jade oli mukana vain turistina ettei sen tarvinnut jäädä yksin kotiin. Kehän laidalla seurueeseemme liittyivät myös pk-kaniinimäykky Funny (Hiucan Ihana) sekä pk-normimäykyt Hertta (Rectus Heart And Soul) ja Kerttu (Maxi-Tax Hermione) emäntineen. Koirien ja ihmisten pitäminen viileänä yli 30 asteen lämmössä oli todella työlästä, varjostuksia viriteltiin boksien päälle ja vettä kaadettiin litrakaupalla sekä esittäjien että koirien niskaan. Suihkupullo osoittautui myös hyväksi viilennysvälineeksi. Koirat pärjäsivät ankarasta helteestä huolimatta tosi hyvin: Funny KÄY ERI1, Åsa KP ja ROP-pentu, Hertta JUN EH3, Milla KÄY ERI2 ja Kerttu VAL ERI1 PN2. Kiitokset mukavasta seurasta Niina, Karoliina ja Minna!
3.7.2010 Milla 2 vuotta tänään!
Millan kolmas ikävuosi lähtee liikkeelle muutamalla näyttelyllä, ja loppukesällä menemme uudelleen mejä-kokeeseen tavoitteena saada toinen Avo1-tulos. Syksyllä Millan selkä kuvataan, ja talvella on ehkä vuorossa pienimuotoinen näyttelyreissu ulkomaille. Kotiväki onnittelee Milla-mussukkaa!
20.6.2010 Pentunäyttelyssä Tuomarinkylässä
Tänään Åsa osallistui viimeistä kertaa pentunäyttelyn Baby-luokkaan Tuomarinkylässä. Sää oli tänään mainio, joten saimme rauhassa valmistautua kehään menoa varten. Åsa liikkuikin tänään kehässä reippaasti, samoin seisotus sujui mallikkaasti. Kaikki tämä oli vieläpä tehtävä tuomarin toivomuksesta ilman nameja. Åsa sai KP:n ja oli kolmesta narttupennusta paras. Loppukehässä Åsa sai VSP-ruusukkeen. Heinä-elokuussa Åsa osallistuu vielä pari kertaa virallisten näyttelyiden pentuluokkiin, ja sen jälkeen virallisten junnukehien valloitus voi alkaa :) 13.6.2010 Pentunäyttelyssä Vantaalla Åsa osallistui tänään toiseen pentunäyttelyynsä Vantaalla Hakunilan urheilupuistossa. Kovan kaatosateen vuoksi kehään oli pakko mennä suoraan boksista ja olematon etukäteisvalmistautuminen näkyi heti: Åsa jännitti pöydällä tavallista enemmän ja liikkui läpimärässä ruohikossa omituisesti pomppimalla. Onneksi tuomari tykkäsi kuitenkin Åsan rakenteesta tarpeeksi, joten Åsa oli ROP-pentu ja myöhemmin iltapäivällä vielä RYP4-pentu.
12.6.2010 Koiraurheilutapahtumassa Vantaalla Vietimme tänään Millan kanssa kaksistaan laatuaikaa ja osallistuimme syysmyrsky-tyyppisessä kelissä Hyppynakkien Harrastuspäivään Ojangon Koiraurheilukeskuksessa Vantaalla. Paikalle oli saapunut runsaasti mäyräkoiria ja muunkin rotuisia koiria. Agilityä seurasimme vain katsojina, mutta mätsäriin Milla osallistui ja sai ensin perinteiseen tapaan sinisen nauhan. Mutta sitten alkoi tapahtua: Milla voitti pienten sinisten koirien sarjan ja sijoittui vielä lopuksi BIS-kehässä toiseksi! Saimme ison kasan palkintoja, hyvä Milla!
Kuva: Ilse Kokkonen 9.6.2010 Peurajahdissa Piikkiössä Jade osallistui tänään pitkästä aikaa mejä-kokeeseen, jonka järjesti Suomen Beauceron ry iltakokeena Piikkiössä Kaarinassa. Jade lähti innokkaasti jäljelle ja eteni rauhallisesti ja tarkasti aina siihen saakka, kunnes tuoreet peuranjäljet sekoittivat sen suunnitelmat. Jade teki liian monta harharetkeä peuran jälkien perässä, minkä vuoksi tuomari keskeytti kokeen tuloksella AVO 0. Ilahduttavaa oli kuitenkin se, että Jade jäljesti mielellään ja eteni keskittyneesti sopivaa vauhtia vaikeassa maastossa. Toivottavasti ehtisimme päästä vielä uuteen kokeeseen ennen kuin silmien kunto mahdollisesti lopettaa Jaden osallistumiset kaikkeen viralliseen toimintaan. 6.6.2010 Lohjan ryhmiksessä Tänään Milla esiintyi viimeistä kertaa nuorten kehässä Lohjan ryhmiksessä. Pöydällä olo oli pientä kiemurtelua, juostessa nokka pyrki pysymään maassa ja seisominen paikoillaan ei oikein kiinnostanut, mutta silti virolaistuomari onneksi tykkäsi ja tulokseksi saatiin NUO ERI1 PN3. Nyt Milla siirtyy muutamaksi viikoksi hyvin ansaitulle vapaalle kaikista virallisista velvoitteista. Kaksivuotissynttärien jälkeen se esiintyy seuraavan kerran Karjaan näyttelyssä heinäkuussa, siellä ensimmäistä kertaa käyttöluokassa :) 30.5.2010 Millalle Avo1 mejä-kokeesta! Tänään Milla osallistui ensimmäiseen jälkikokeeseensa Orimattilan Salusjärvellä. Milla jäljesti keskittyneesti ja tarkasti ilman hukkia. Tulokseksi saatiin AVO1 48 pistettä, jolla tuloksella Milla oli Avo-luokan koirien toiseksi paras. Hienoa, Milla!
27.5.2010 Åsa tänään 6 kk! Niin se aika rientää, pikku-Pirpana saavutti tänään jo puolen vuoden iän. Onnittelut meidän pikkuiselle energiapakkaukselle! Åsa juhli puolivuotissynttäriään pyrkimällä ensin kaikin keinoin karkuun aidan ali:
Sen jälkeen Åsa ja Milla juhlistivat merkkipäivää popsimalla pihalla maittavaa ruohoa:
22.5.2010 Aptuksessa Jäähallissa Tänään Jade osallistui Aptus kv-näyttelyyn Jäähallissa. Aamulla Jadea pisti pihalla joku öttiäinen oikeaan yläluomeen ja silmän yläpuolelle nousi nopeasti näyttävä patti. Siinä vaiheessa vaikutti siltä, että koko reissu taitaa peruuntua. Kun pattia haudottiin kylmällä kääreellä, se laskehti kuitenkin sen verran, että päätimme sittenkin ajella Jäähallille. Jaden kasvattaja Niina saapui paikalle Jadea esittämään, ja hienosti Jade esiintyikin, patista huolimatta. Arvostelu oli ihan positiivinen ja Jade voitti luokkansa tuloksella AVO EH1. Tuomarilla oli tänään tiukka linja, sillä normipitkiksistä vain kaksi sai ERIn. 15.5.2010 Loistokas lauantai! Tänään sekä Milla että Åsa osallistuivat näyttelyihin mainiolla menestyksellä. Millan kanssa olimme Turengin ryhmiksessä matkaseuranamme Minna sekä Maxi-Tax-tyttöset Lempi ja Kerttu. Milla oli tänään vaihteeksi esiintymistuulella etenkin Paras Narttu -kehässä, ja niinpä tulokseksi saatiin hienosti NUO ERI1 PN2 VASERT.
Åsa puolestaan osallistui Tuomarinkylän pentunäyttelyyn omistajansa Taskisen Niinan kanssa. Hienosti sujui Åsan debyytti pentukehässä: ensin Åsa oli ROP-pentu ja sen jälkeen se vielä sijoittui ryhmäkisassa toiseksi! Onnittelut Åsa ja Niina!
Kuva: Niina Taskinen 9.5.2010 Äitienpäivän jälkiharkat Pidimme tänään Minnan kanssa Lempille ja Millalle jälkiharkat Luukissa. Kuvassa koirat kurottelevat kivellä olevaa sorkkaa, jonka omistajuudesta syntyi kuvanoton jälkeen jopa pieni rähinä :)
Ensin jäljesti Milla, joka valmistautuu jo ensimmäiseen mejä-kokeeseensa. Hyvin sujui Millan jäljestys, vauhtia oli tullut viime kesästä sopivasti lisää ja Milla kulki pääasiassa aivan jäljen päällä. Sorkka löytyi helposti ja Milla pureskeli sitä innoissaan.
Lempi haisteli tänään ihan ensimmäisen jälkensä, ja alun varovaisen tunnustelun jälkeen Lempikin suoriutui tehtävästä hienosti. Se pisti jopa loppuvaiheessa juoksuksi, niin innokas se oli näkemään mitä jäljen päästä löytyy. Harkat jatkuvat lähiviikkoina yön-yli -jäljillä, tänään jäljet olivat tuoreita. 2.5.2010 Åsan eka mätsäri Tänään ajelimme Åsan kanssa Hyvinkään Koiraurheilukeskukseen mätsäriin. Kyydissämme matkustivat myös naapurin Sanna ja hänen 13-vuotias kultsunsa Ronja. Pentuja oli kisassa mukana 26 kpl. Åsa liikkui kehässä ja seisoi pöydällä yllättävän ketterästi, vaikka se aluksi jännittikin ison hallin kovaa meteliä, uusia hajuja ja vieraita koiria. Ensin saatiin sininen nauha, mutta sitten sinisten pentujen loppukehässä Åsa sijoittui kolmanneksi ja sai palkinnoksi ruusukkeen ja kaulapannan. Ronja sai isojen koirien kehässä veteraanipalkinnoksi makkarapötkön, joka kiinnosti Åsaa enemmän kuin sen oma palkinto.
1.5.2010 Vappuretkellä Hollolassa Tänään olimme Millan kanssa Hollolan ryhmiksessä matkaseuranamme Minna ja Lempi (Maxi-Tax Julia Roberts). Tuomarilla oli tiukka linja, sillä vain 3 koiraa 11:stä sai ERIn. Milla esiintyi pitkästä aikaa oikein reippaasti ja iloisesti kehässä :) Arvostelu oli hyvin myönteinen ja Milla sai tällä kertaa jopa kehuja hienosta liikkumisesta ja käytöksestä. Tulokseksi tuli NUO EH1. Lempi esiintyi kehässä oikein sutjakkaasti kasvattajansa Ilsen ohjaamana, ja niinpä Lempi räjäytti koko potin: AVO ERI1 PN1 SERT ROP! Upeeta, mahtavaa, onnittelut Lempi, Minna & Ilse! Kuvassa tyttöset Lempi ja Milla poseeraavat Lempin SERT- ja ROP-ruusukkeiden kera:
27.4.2010 Åsa 5 kk tänään
Åsa täyttää tänään 5 kuukautta. Hienosti on tämä pikku-Pirpana sopeutunut uuteen kotiin ja oppinut tulemaan toimeen Jaden ja Millan hyvinkin erilaisten luonteiden kanssa. Åsa on erittäin reipas ja energinen tyttönen, joka on aina ensimmäisenä uteliaana kurkkimassa mitä seuraavaksi on tekeillä. Se haluaa osallistua ihan kaikkeen mitä kotona tapahtuu. Kasvu on edistynyt mainiosti, ja Åsasta on kehkeytynyt sopusuhtainen, kaunislinjainen mäyräkoiraneiti. Åsa tutustuu nyt toukokuun alussa ensin turistina näyttelytouhuihin, ja 15.5. se debytoi Helsingin pentunäyttelyssä.
25.4.2010 Klaukkalan Voittaja 2010 -näyttelyssä Vietimme tänään mukavan iltapäivän Åsan ja Millan kanssa Klaukkalan koulun kentällä.
Paikalla olivat myös Maxi-Tax-koirat Ella, Kerttu ja Lempi. Kaikki viisi koiraa osallistuivat hupikoiranäyttelyyn, jonka ristimme Klaukkalan Voittaja 2010-näyttelyksi. Åsakin pääsi harjoittelemaan ensimmäistä kertaa näyttelykehässä kulkemista ja pöydälläoloa, hienosti sujui! Koska koirien taso oli niin huikean korkea, tuomarina toiminut Juha antoi kaikille koirille punaisen nauhan ja KW-2010 -tittelin. Parhaan handlerin palkinnon voitti Helmi-tyttönen. Kiitoksia, Minna, kun järjestit meille oivallisen tilaisuuden harjoitella Millan ja Åsan kanssa kehäkäyttäytymistä!
24.4.2010 Lahti kv:ssa Jade osallistui tänään jo kolmatta kertaa peräkkäin Lahdessa joka huhtikuu pidettävään kv-näyttelyyn. Kuten aikaisemmillakin kerroilla, jälleen saatiin laatuarvosanaksi EH ja kilpailuluokassa Jade sijoittui AVO-luokan kolmanneksi. Jade jännitti tällä kertaa pöydälläoloa silminnähden, ja lattialla taas juoksutus takkuili ajoittain matolle pudonneiden namien takia. 5.4.2010 Mätsärissä Nummelassa Millan toissapäiväisen kehätemppuilun innoittamina matkustimme tänään Millan, naapurin Sannan ja hänen nuorimman kultsunsa Sissin kanssa Nummelaan mätsäriin. Milla esiintyi vaihteeksi kehässä kuin mitään ongelmia ei olisi koskaan ollutkaan. Milla ei jarruttanut vaan kipitti reippaasti kehää ympäri ja pöydällä olokin sujui ihan ok. Ensin saatiin punainen nauha ja sitten pienten punaisten koirien loppukehässä Milla sijoittui kymmenestä koirasta toiseksi. Mistä Milla voi tietää, milloin kisa on virallinen ja milloin ei? 3.4.2010 Vesilahden ryhmiksessä Tänään olimme kimppakyydillä Minnan ja Lempin (Maxi-Tax Julia Roberts) kanssa Vesilahdella ryhmiksessä. Åsa jäi retkemme ajaksi kotiin 4H-Dogsitter Jennin hoiviin. Millan kehäesiintyminen takkuili jälleen, vaikka kehää saatiinkin tällä kertaa edes joten kuten pätkittäin kierretyksi. Käytöksestä tuli miinuksia, ja lisäksi tuomari piti Millaa kapeana ja pitkärunkoisena. Tulokseksi saatiin kuitenkin siedettävä NUO EH2. Lempi esiintyi AVO-luokassa reippaasti ja sai tulokseksi AVO EH3. Päivän ylläristä vastasi Jade, joka oli alunperin ilmoitettu näyttelyyn vain koska Rectus-kasvariin piti saada neljäs koira. Kasvari peruuntui mutta Jade lähti kuitenkin mukaan. Jade esiintyi kehässä pitkän näyttelytauon jälkeen oikein reippaasti ja iloisesti kasvattajansa Niinan esittämänä, ja tulokseksi saatiin lopulta AVO ERI1 PN3. Hienoa, Niina & Jade!
Kiitokset taas Minnalle mukavasta matkaseurasta, toukokuussa jatkamme näitä kimppareissuja! 27.3.2010 Åsa 4 kk tänään! Åsa kasvaa ja kehittyy huimaa vauhtia. Ensi viikolla on edessä viimeinen rokotus, ja sen jälkeen pääsemme liikkumaan vapaammin. Eilisiltana meillä kävi harvinaisia vieraita, kun Jaden Siiri-sisko (Rectus Bistro Princess) pistäytyi kyläilemässä. Vauhtia riitti kun tämä nelikko pisti tuulemaan! Kuvassa Siiri kaulapannassa.
21.3.2010 Milla ei ollut tänään Tampere kv:ssä esiintymistuulella, tulos NUO H. 19.3.2010 Rokotusreissulla taas
Åsa täytti tänään 16 viikkoa ja sai merkkipäivän kunniaksi toisen rokotuksensa. Vaaka näytti tällä kertaa 4,9 kg eli yli kilo oli kertynyt lisää 4 viikossa. Jaden ja Millan painot samassa iässä olivat 5,4 kg ja 4,7 kg; Jade oli tosin hieman ylituhdissa kunnossa tuossa vaiheessa. Kolmikon yhteiselo sujuu nykyään jo oikein hyvin, sillä Åsa on ajan kanssa oppinut tuntemaan Jaden ja Millan ja tietää, miten niiden seurassa kannattaa käyttäytyä. 17.3.2010 Jade 3 vuotta tänään! Kuluneen vuoden aikana Jade läpäisi toukokuussa 2009 Ruotsissa mejä-alokasluokan ja nappasi heinäkuussa 2009 viimeisen Sertinsä Tuusulassa. Yhteensä Jade ehti hankkia 5 Sertiä ja 4 Vara-Sertiä. Aktiivista näyttelyuraa ja jälkikokeita oli tarkoitus jatkaa edelleen, mutta sitten kohtalo puuttui peliin. Viime kesän aikana Jade poti toistuvia silmätulehduksia, jotka saaduista monista lääkehoidoista huolimatta aiheuttivat Jaden silmiin pysyvämpiä vaurioita. Syyskuussa 2009 Jadella todettiin kyyneltuotannon vähäisyyteen liittyviä oireita, joita on nyt koko talven hoidettu keinokyynelillä. Haaveena olisi ehtiä hankkia tälle viittä-vaille-valiolle vielä Ruotsista hyväksytty mejä-Avo1-tulos, ennen kuin silmien tilanne alkaa vaatia pysyvää lääkitystä ja kilpailu-ura on ohi.
Jaden luonne on iän myötä vain parantunut, se on hyvin rauhallinen ja ystävällinen. Haukkuminen on ikävä kyllä pikkuhiljaa lisääntynyt, koska Jade vahtii lauman vanhimpana sekä sisällä että ulkona ympäristöstä kuuluvia ääniä. Jaden turkki on viimeinkin alkanut kunnolla kasvaa etenkin vatsan alta ja tummia peitinkarvojakin on ilmaantunut kylkiin. Kaunis pää ja ryhdikäs olemus ovat saaneet kehätuomarit kuvailemaan Jadea adjektiivilla ”elegantti”. Kotiväki onnittelee Jade-mussukkaa!
1.3.2010 Milla opiskelemassa
Osallistuimme tänään Millan kanssa uudelleen näyttelykurssille Hyvinkään Koirakylpylässä. Pöydälläolo, juoksutus ja seisotus sujuivat tänään melko mallikkaasti.
27.2.2010 Åsa 3 kk tänään!
Åsa täyttää tänään 3 kuukautta. Sopeutuminen uuteen laumaan on edistynyt hyvin, ja Åsa pitää jo hyvin puolensa isompien joukossa. Itse asiassa Åsa on niin paljon ketterämpi kuin Jade ja Milla, että ne ovat välillä helisemässä kun Åsa pyörittää niitä ympäriinsä ja pujahtaa sitten itse sohvan alle piiloon. Åsa ei vielä pääse hyppäämällä sohvalle, joka onkin muodostunut Jaden ja Millan pakopaikaksi kun ne kaipaavat hengähdystaukoa pikkuriiviön riehunnasta. Ulkoilu omalla pihalla vaikeutui tänään, kun hartaasti odotetun nollakelin myötä puista alkoi putoilla valtavia lumimöykkyjä aivan yllättäen maahan. Koirille nuo möykyt ovat vaarallisia vaikka ne eivät onneksi jäisiä olekaan. Kunhan lumimöykkysade hellittää, koirat pääsevät taas pihalle loikkimaan.
21.2.2010 Black is beautiful! Toissailtana käväisimme Åsan kanssa viemässä Millan kasvattajansa Ilsen luo Orimattilaan lauantain Erkkarireissua varten. Koolla olikin oikein mustikoiden kokous:
(c) Heidi Ahjonpalo Vasemmalta Åsa, Milla, Ässä ja Ossi eli Hound's Marmite, Maxi-Tax Lara Croft, Maxi-Tax Most Wanted ja Tomjantin Loud And Clear. 20.2.2010 Pääerikoisnäyttelyssä Tampereella Milla osallistui tänään kasvattajansa Ilsen esittämänä eka kertaa nuorten luokkaan Tampereella mäyräkoirien pääerikoisnäyttelyssä. Tuomariksi oli vaihtunut tunnetusti tiukka kotimainen miestuomari, ja ERIt olivat todella kortilla hänen kehässään. Milla esiintyi ihan kelvollisesti ja sai ihan siedettävän arvostelunkin, mutta tulokseksi tuli silti NUO H. Millan Kalle-isä oli upeasti ROP ja BIS-3, Kennel Maxi-Tax taas oli ROP- ja BIS4-kasvattaja. Onnittelut Kalle & Elina sekä Ilse! 19.2.2010 Vierailulla ellin luona
Åsa sai tänään Suomen rokotusohjelman mukaisen ekan rokotuksen. Ruotsissa Åsa oli kylläkin saanut jo 8-viikkoisena Parvo-piikin. Åsa painoi 3,8 kg, Jaden ja Millan painot vastaavassa iässä olivat 4,0 kg ja 3,7 kg. 14.2.2010 Ystävyys on tärkeintä Ystävänpäivän kunniaksi kolmikkomme ahtautui yhdessä Åsan pieneen koiranpetiin. Åsa itse ei enää mahtunut mukaan vaan joutui makoilemaan viltillä lattialla.
7.2.2010 Sopeutumisviikon antia Åsa on nyt asunut meillä viikon ja sen sopeutuminen uuteen kotiin ja laumaan on edennyt ihan sujuvasti.
Jade hyväksyi Åsan lähes heti, ja se on kärsivällisesti kestänyt Åsan riehumiset ja korvissa roikkumiset. Jade on myös nukkunut Åsan kanssa samassa pedissä ihan alusta lähtien. Loistava hoitotäti! Millan suhtautuminen Åsaan on ollut vähän varautuneempaa ehkä nuoren iänkin vuoksi. Milla uskoi vasta pikkuhiljaa, että Åsa ei ole kääpiöksi naamioitunut lauman uusi pomo vaan pieni pentu. Yhtäkkiä Milla älysi sen, ja siitä lähtien se on suhtautunut Åsaan myönteisemmin. Ajoittain Millan leikit Åsan kanssa ovat kyllä vieläkin hieman liian rajuja, joten silmälläpito on edelleen tarpeen. 4.2.2010 Virastokäynnillä
Åsa kävi tänään autoajelulla ja poikkesi samalla Mamin etätyöpaikalla tutustumassa virasto-olosuhteisiin. Lattiat ja kaapinaluset tulivat tarkkaan nuuskituiksi ja lisäksi Åsa sai myös uusia jäseniä ihailijakerhoonsa.
2.2.2010 Nopsa 9 vuotta tänään!
Vanhempi kääpiökanimme Nopsa täyttää tänään 9 vuotta. Tämä äksy ikäneito on ollut koko ikänsä hämmästyttävän terve lukuunottamatta muutamaa dramaattisen näköistä vatsanväännekohtausta, joista se on kuitenkin aina toipunut omin voimin. Onnea Nopsa!! 30.1.2010 Vi hälsar Åsa välkommen! Tänään laumaamme liittyi pikkuinen pk-mäykkytyttö Åsa eli Hound's Marmite.
Åsan omistaa Jaden kasvattaja Taskisen Niina (kennel Rectus) ja Åsa asuu meillä sijoituksessa. Niina haki Åsan lentämällä Ruotsista viikko sitten ja nyt Åsa muutti sitten meille asumaan. Jade ja Milla ottivat Åsan hyvin vastaan. Harjoittelemme yhteiseloa nyt ensin tehovalvonnassa, sillä olen viikon talvilomalla seuraamassa miten pikkuneiti alkaa meillä pärjätä. Alku vaikuttaa ihan lupaavalta. Åsan nimi Marmite tulee tummanruskeasta hiivauutelevitteestä, jota englantilaiset ovat jo yli 100 vuotta syöneet paahtoleivän päällä. Karhuherra Paddington rakastaa tuota tököttiä, jonka maku on tiettävästi varsin erikoinen. Marmiten mainoslause kuuluukin: ”Love it or hate it!” Täytyypä ostaa kokeeksi purkillinen, sitä saa Suomestakin. Mönjällä on omat fanisivutkin www.marmite.com
24.1.2010 Näyttelykurssilla Koirakylpylässä Olimme tänään Millan kanssa 2 tunnin mittaisella näyttelykurssilla, jonka veti Minna Toivola Hyvinkään Koirakylpylässä.
Kurssi oli oikein monipuolinen ja Millakin oli tänään sopivalla treenituulella. Kehässä liikkuminen kiinnosti ja jarrutusta ei tänään juurikaan ollut. Menemme vielä uudelleen tuollaiselle kurssille tämän kevään aikana.
23.1.2010 Talven riemuja
Viime viikkojen kovien pakkasten aikana kävelylenkkimme ovat typistyneet lyhyiksi korttelikierroksiksi. Koirien tassut alkavat aika pian palella yli -15 asteen pakkasessa, ja ne alkavat nilkuttaa tai nostella tassujaan. Omalle pihalle lapioidulla juoksuradalla voi sentään onneksi loikkia ja tehdä juoksupyrähdyksiä monta kertaa päivässä.
15.1.2010 Terveysuutisia Jade ja Milla olivat tänään Malmin Apexissa Sari Jalomäen tutkittavina. Jaden molempien silmien kyynelnestearvot olivat tänään hieman normaalia alhaisemmat. Silmien tilanne on kuitenkin niin rauhallinen, että voimme jatkaa hoitoa edelleen pelkillä keinokyynelillä. Seuraava kontrolli 6 kk kuluttua. Millalle tehtiin virallinen silmätutkimus, tulos ok.
1.1.2010 Uusi vuosi, uudet kujeet
Aattoillan tykistökeskitys oli uusien rajoitusten ansiosta hieman laimeampaa kuin aikaisempina vuosina. Lähinaapurit ampuivat kuitenkin rahojaan taivaalle koko sallitun 8 tunnin ajan, joten aattoiltamme kului koirat kainalossa sohvalla telkkaa katsellen. Ulkona kumpikaan ei halunnut käydä. Tänä aamuna oli ihmeen ihana astua pihalle, kun kaikkialla vallitsi syvä hiljaisuus. Rakettiroskien keräystä lumen seasta on silti tiedossa vielä pitkään. Alkanut vuosi meillä on aikomus viettää vähintään yhtä aktiivisesti kuin kaksi edellistäkin: näyttelyitä, jäljestystä, tokoilua jne. Jos silmien kunto sallii, Jadelle lähdetään yrittämään puuttuvaa avoluokan ykköstä Ruotsin liikkuvista jälkikokeista. Milla tarvitsee vielä ensin hieman lisäharjoitusta, mutta sen jälkeen on senkin vuoro osallistua mejä-kokeisiin joko Suomessa tai Ruotsissa. Millalle on lisäksi tavoitteena pyydystää tänä vuonna kaksi puuttuvaa Sertiä. Millan turkki on nyt juoksun loputtua ja sulkasadon mentyä ohi taas alkanut tuuheutua, joten keväällä tai kesällä kehämenestyksestä saattaisi olla toivoa. Millan kehäesiintyminen vaatii Messarin PMV-näyttelyssä nähdyn täydellisen stopin jäljiltä muutenkin jälleen mätsäritreeniä; Millahan suostuu liikkumaan kehässä vain jos se itse haluaa. Klassinen mäyräkoira? Toivotamme kaikille tutuille ja ystäville oikein antoisaa alkanutta vuotta, tavataan taas koiratapahtumissa ja näyttelykehien laitamilla! 24.12.2009 Joulu on taas Tonttu muisti jälleen koiria omilla joulupaketeilla. Jade on selvästi lahjakkaampi ja nopeampi pakettien auki repimisessä, kun taas Milla availi lahjaansa paljon rauhallisemmin.
Paketeista löytyneitä puruluukransseja lutkutettiin sulassa sovussa sohvalla, jonka pinta näyttää todella kärsineeltä.
13.12.2009 PM-voittajanäyttelyssä Messarissa
Näyttelyyn oli ilmoitettu 50 pk-mäykkyä, tuomarina oli Paula Heikkinen-Lehkonen. Tuomari ei ollutkaan niin tiukka kuin etukäteen arveltiin, mutta edellispäivästä selvästi poikkeavaan järjestykseen hän lähes samat koirat laittoi. Milla esiintyi omalla vuorollaan vielä melko ok, juoksutuskierroksen lopussa se kylläkin löi jarrut pohjaan juuri ennen kuin asetuimme tuomaripöydän eteen lattialle seisomaan. Niinpä Milla sai ERIn, joka oli erittäin iloinen yllätys. Kilpailuluokassa esiintyminen ei sitten enää sujunutkaan ollenkaan, sillä Milla alkoi melkein heti maata matolla eikä halunnut liikkua eteen eikä taakse. Millalla on nyt selvästi joku ehkä murrosikään liittyvä mörkökausi menossa, jo lauantain näyttelyssä kehäpelosta oli merkkejä havaittavissa. Tiedossa on siis jälleen viime talven ja kevään tyylistä mätsäriharjoittelua. Viimeksi se auttoi, toivotaan että se auttaa nytkin. 12.12.2009 Voittajanäyttelyssä Messarissa Näyttelyyn oli ilmoitettu yli 60 pk-mäykkyä, joita tuomaroi liettualainen naistuomari. Millan kehäesiintyminen ei mennyt ihan nappiin, sillä se yritti juoksutettaessa välillä jarruttaa saadakseen napatuksi kehämatolle pudonneita nameja. Tuomari näytti muutenkin suosivan lyhyempirunkoisia koiria, joten Millan tulokseksi jäi JUN EH. Junnuluokissa noin puolet koirista sai EH:n ja loput ERIn. Millan arvosteluteksti on kuitenkin ihan hyvä. Huomenna PMV-näyttelyssä arvostelu tiukkenee vielä lisää, kun kehässä on kotimainen tarkaksi tunnettu naistuomari. 28.11.2009 Millan kanssa Turku kv:ssa. Kehäesiintyminen sujui kohtalaisesti, tulos JUN ERI2. Junnuluokassa oli 6 narttua, joten tulos oli oikeastaan aika hyvä. Tänään punainen oli pop ehkä lähestyvän joulun takia; yksikään musta tai laikullinen ei päätynyt palkintosijoille normipitkisten PU- ja PN-kehissä. 21.11.2009 Hiljaiseloa Milla on viime viikot osallistunut Hyvinkäällä arkitottelevaisuuskurssille. Edistyminen on ollut huimaa, sillä toissapäivänä Millaa pystyi kurssilla jo taluttamaan pelkällä villalangalla ja se myös tuli vapaana juostessaan monta kertaa kutsusta luokse. Milla on kyllä luonteeltaan niin kontaktihakuinen, että se haluaakin totella ja nauttii ilmiselvästi saadessaan olla Mamin kanssa kahdestaan opiskelemassa. Arkitoko-kurssilla noudatetaan Tuire Kaimionkin soveltamia oppeja eli koiraa palkitaan oikeasta käytöksestä mutta ei rangaista jos se tekee väärin. Jade viettää talvihorrosta ja kasvattelee turkkia. Märät ilmat inhottavat sitä, usein the Hieno Neiti vain vilkaisee ovelta ulos ja kipittää äkkiä takaisin olkkariin vällyn alle. Silmät ovat edelleen kunnossa, keinokyynelillä mennään. 26.10.2009 Jaden silmien tilanne Sekä tänään että viikko sitten 19.10.2009 olimme jälleen Malmin Apexissa Sari Jalomäen vastaanotolla Jaden silmiä tutkituttamassa. Jaden kyynelnestearvot ovat nyt olleet normaalit kolmella viimeisimmällä mittauskerralla. Silmien vointia seurataan tästä eteenpäin kotona, hoitona tarvittaessa keinokyyneleet. Tilanne vaikuttaa tällä hetkellä erittäin hyvältä. :)
8.10.2009 Jaden terveysuutisia Sari Jalomäki tutki Jaden silmät uudelleen ma 5.10.2009. Tällä kerralla molempien silmien kyynelmittausarvot olivat normaalit. Tutkimuksia jatketaan loppukuusta. Jade kävi 2.9.2009 YESissä selkäkuvauksessa, ja tänään posti toi vihdoin Anu Lappalaisen lausunnon: K3. Kaikki kolme kalkkeutumaa sijaitsevat rintarangan alueella.
4.10.2009 Pääerikoisnäyttelyssä Kuopiossa Millan kanssa aloitimme näyttelyreissun jo lauantai-iltana ajamalla Ilsen ja 6 koiran yhdistelmällä yöksi Juvan Camping-alueen mökkiin. Sunnuntaiaamuna ajelimme Juvalta Kuopioon Sorsasalon raviradan katsomorakennukseen, jonne oli saapunut lähes 250 mäyräkoiraa Mäyräkoiraliiton pääerikoisnäyttelyyn. Milla esiintyi kehässä reippaasti ja sai tulokseksi JUN ERI2. Paras narttu-kehässä neljän parhaan joukosta ei löytynyt Varasertin saajaa, joten tuomari päätti antaa Varasertin Millalle. Näin Milla sijoittui 26 nartun joukosta viidenneksi, hyvä Milla! Muun Maxi-Tax-joukkueen tulokset: Millan isä-Kalle eli Maxi-Tax Excalibur VAL ERI3, Ässä eli Maxi-Tax Most Wanted JUN EH ja Siiri eli Maxi-Tax Hestia VAL ERI4. Kennel Maxi-Tax oli ROP- ja BIS-3 -kasvattaja, onnittelut Ilselle (ja kiitokset mukavasta matkaseurasta)! 27.9.2009 Vietimme reippaan aamupäivän lämpimässä syyssäässä Sipoossa metsälenkin ja jäljestyksen merkeissä. Jäljen kävivät haistelemassa Jeri, Jade ja Milla. Jeri ja Milla suoriutuivat tehtävästä ihan kelvollisesti, Jadella oli sen sijaan tänään haahuilupäivä eikä jälki jaksanut oikein kiinnostaa. Kiitoksia mukavasta seurasta, Heli, Joni ja Niina!
Kuvassa vasemmalta Jekku (Rectus Estrella Galicia), Funny (Hiucan Ihana), Milla (Maxi-Tax Lara Croft), Jade (Rectus Bistro Queen), Jeri (Rectus Bistro King) ja Ropo (Tomjantin Jet Black Jack). 22.9.2009 Eilisiltana Jade oli Sari Jalomäen tutkittavana Malmin Apexissa keväästä lähtien jatkuneiden toistuvien silmätulehdusten takia. Jaden silmissä todettiin kyynelnesteen tuoton vähyyteen liittyviä oireita. Tutkimukset jatkuvat lokakuussa. 12.9.2009
(kuva: Niina Taskinen) Porvoo kr:ssä Millan ja Jaden kanssa; Jade oli matkassa mukana vain turistina. Kyydissämme matkustivat myös Jaden Jeri-veli Heli-emäntänsä kera ja saman perheen kääpiömäykky Ropo. Myös naapurin Sanna oli mukana bokseja raahaamassa, kiitokset siitä! Ensin kehässä kävivät Heli ja Ropo (Tomjantin Jet Black Jack). Heli esitti elämänsä ensimmäisen kerran koiran näyttelykehässä ja millä uskomattomalla tuloksella: AVO ERI1 PU2 VASERT!! Jaden veli Jeri (Rectus Bistro King) sai myös hienosti tulokseksi AVO ERI3. Onnittelut Heli, Ropo ja Jeri! Millan kehäesiintymisessä oli tänään paljonkin hiomisen varaa, sillä juoksutukset sujuivat nokka maassa ja seisotus onnistui vain muutaman sekunnin pätkissä. Arvostelu on kaikesta huolimatta aika hyvä, vaikka Millan tyyppikään ei tainnut ihan miellyttää puolalaistuomaria. Tulokseksi jäi siis JUN EH3. Millan velipuoli Ruttu (Gunnar) kuittasi hienosti ekan Sertinsä ja Siiri (Maxi-Tax Hestia) puolestaan sijoittui Paras Narttu-kehässä kolmanneksi. Onnittelut Ruttu ja Siiri! Keli oli vastoin sääennustuksia aurinkoinen ja lämmin; ihan kiva päätös meidän tämän vuoden ulkonäyttelyturneellemme! 5.9.2009
Hakunilassa kr-näyttelyssä Millan kanssa. Milla liikkui ja esiintyi oikein energisesti junnukehässä. Pn-kehässä sen sijaan yhdessä kohdassa kehän nurmikossa oli joku niin merkillinen haju, että Milla teki juoksutettaessa kaikkensa välttääkseen tuo kohdan ohittamisen. Ihan loppuvaiheessa Milla jopa kiemurteli itsensä hetkeksi irti näyttelyhihnasta kun jouduimme seisomaan lähelle hajukohtaa ja haju kammotti sitä selvästi kovin. No, sijoitukseen tuo tuskin enää niin lopussa vaikutti, tulos JUN ERI2 PN4. 29.8.2009 Millan kanssa Tervakoski kv:ssa. Pitkästä aikaa oli loistava näyttelykeli, pilvistä, hieman tuulta, ei sadetta, melko lämmintä. Milla esiintyi kehässä oikein reippaasti ja belgialaistuomari antoi ylistävän arvostelun vaaleanpunaisen nauhan kera. Kilpailuluokassa ei sijoituttu kärkeen, joten tulokseksi tuli JUN ERI3. Paikalla oli muitakin Ilsen kasvatteja ja omia koiria, joista parhaiten pärjäsi odotetusti Siiri eli Maxi-Tax Hestia (VAL ERI1 PN3 CACIB). Millan velipuoli Ruttu (eli Gunnar) sai tulokseksi NUO ERI1. 8.8.2009 Turku kr:ssa Jaden kanssa. Kyydissämme matkusti taas juniorhandler-Jenna, joka esitti ensin aamupäivällä tanskandoggikehässä menestyksekkäästi kaksi doggia ja siirtyi sitten mäykkykehään. Jaden esittäminen sujui ankarasta helteestä huolimatta jälleen oikein hienosti, tulos AVO ERI1 PN2. Paljon kiitoksia taas Jenna!
Jade siirtyy seuraavaksi hyvin ansaitulle näyttelytauolle. Kaikki sertit on nyt kerätty ja syksyn ohjelmassa on mm. selkäkuvaus syyskuussa ja jäljestysreissu Ruotsiin lokakuussa. 2.8.2009 Pori kv:ssä Jaden kanssa. Hyvinkääläinen 16-vuotias juniorhandleri Jenna Jalonen esitti Jaden oikein mallikkaasti. Tuomari näytti suosivan kookkaampia, tuhdimpia ja runsasturkkisempia koiria, joten Jaden tulokseksi tuli Avo Eh4. Tuomari piti Jadea jopa niin pienikokoisena, että mittasi Jaden rinnanympäryksen ensimmäistä kertaa meidän näyttelyhistoriassamme. Kiitos Jenna tyylikkäästä handlauksesta!
26.7.2009 Millan kanssa Eukanuba-showssa Tuomarinkylässä. Milla esiintyi ihan sutjakkaasti lämpimästä kelistä huolimatta, tulos JUN ERI2 PN4. Valittaen on todettava, että jo tällä kertakäynnillä tämä kotimainen tuomari siirtyi meidän Never Again -listalle; niin erikoinen oli hänen ratkaisunsa valita täysin esiintymistaidoton koira ROP:ksi! 22.7.2009 Vietimme vauhdikkaan iltapäivän, kun Jaden veli Jeri (Rectus Bistro King) ja saman perheen toinen koira, kääpiömäykky Ropo (Tomjantin Jet Black Jack) saapuivat riehumaan meidän pihalle. Jeristä on kasvanut valtavan näyttävä uros.
18.7.2009 Millan kanssa Lammin ryhmiksessä. Milla oli ainoa narttu ja tuomari tykkäsi selvästi, mutta löysien etutassujen vuoksi tulokseksi tuli JUN EH1. Tuomari oli kuitenkin niin vaikuttunut Millan auringossa kimaltelevasta turkista, että saneli arvosteluun kahteen kertaan "erinomainen karva". Myös handlerille tuli arvostelussa positiivista palautetta ensimmäistä kertaa, aiemmin on aina toivottu "lisää näyttelykokemusta" mutta nyt "esitetään erinomaisesti" :) 17.7.2009 Jaden kanssa 5 päivän mittaisella yhdistetyllä sukulais-, näyttely- ja jälkikoereissulla Keski-Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa. Milla oli reissun ajan kasvattajansa Ilsen hoivissa Orimattilassa. Näyttelystä Laukaassa 12.7.2009 Jadelle AVO EH2. Liikkuvissa jälkikokeissa Ruotsissa Jade ei halunnut jäljestää kumpanakaan päivänä. Sen sijaan Kalixin camping-alueen rannalla lekottelu oli rentouttavaa...
5.7.2009 Millan kanssa Hyvinkään kr-näyttelyssä, tulos JUN EH1. Saatiin ihan mukava arvostelu ja tuloskin oli ihan siedettävä, sillä jaossa oli erityisesti pitkäkarvaisille useita sinisiä nauhoja. 4.7.2009 Jadelle viimeinen Serti Tuusulassa! Tänään Tuusula kr:ssä Jade sai viimeisen eli viidennen Sertinsä. Jaden esitti kehässä pitkästä aikaa kasvattajansa Niina, jolle jättikiitokset upeasta handlauksesta!
3.7.2009 Milla 1 vuotta tänään!
Rakkaalla lapsella on monta nimeä: Mustikka, Miltsi, Timanttiturkki, Camilla Jurvanen... Tämä utelias, energinen ja iloinen kaunotar on virkistänyt kotielämäämme viime syksystä lähtien. Jaden kanssa Milla muodostaa idearikkaan parivaljakon, jolta eivät yllättävät päähänpistot lopu koskaan kesken. Millan näyttelyura on jo käynnistynyt erittäin lupaavasti ja aika näyttää, onko Millalla edessään myös loistokas jäljestyskoiran ura isä-Kallen malliin. Kotiväki onnittelee pikku-mussukkaa! 28.6.2009 Jaden kanssa Hämeenlinna kr:ssa. Tiukka norjalaistuomari kaipasi Jadelle lisää hapsuja ja pidempiä etuaskeleita, tulos AVO EH1. Näyttelykenttä oli kuin pätsi, huh hellettä! 13.6.2009 Millan hieno päivä Kemiössä! Olimme Millan ja Jaden kanssa kimppakyydillä Kaisan ja suomenlapinkoira-Sintin kanssa Kemiön ryhmiksessä. Jade oli mukana vain turistina. Ensin kehässä kävi Sintti eli Heikunkeikun Pikku-Sintti, joka oli suomenlapinkoiranartuista paras arvosanalla JUN H. Tiukka tuomari antoi vain yhdelle urokselle ERIn. Heti Sintin jälkeen oli mäykkykehässä vuorossa Milla, joka yllätti täydellisesti liikkumalla ja seisomalla kehässä kuin vanha tekijä! Niinpä Milla kuittasi ensimmäisen Sertinsä ja vielä lisäksi ROP-ruusukkeen! Hyvä Milla!!! ![]() 29.5.2009 ![]() Milla kävi Nummisissa haistelemassa keinoluolastoa ja tutustumassa kettuun. Kettu kiinnosti ehkä hieman eikä pelottanutkaan kovin hirveästi. Haukkua ei kuulunut lainkaan, vaikka Milla yleensä haukkuu lähes kaikelle. Menemme syksyllä uudestaan tutkimaan tilannetta. 19.5.2009 Jadelle jälkitulos Ruotsista! Jade on ollut viime päivät reissussa Ruotsissa isomman porukan mukana. Tiimissä on yhteensä 7 mäykkyä 4 eri kennelistä. Jade on joukon ainoa normipitkis, kaikki muut koirat ovat pitkäkarvaisia kääpiö- ja kaniinimäykkyjä. Joukkue kotiutuu huomenna. 16.5.2009 Millan kanssa muun Maxi-Tax -joukkueen mukana Pöytyän ryhmiksessä. Milla sai erittäin hyvän arvostelun, mutta koska kehässä liikkuminen ei tänään kiinnostanut, tuloksena oli JUN EH3. Muu Maxi-Tax -tiimi menestyi loistavasti: isä-Kalle eli Maxi-Tax Excalibur oli ROP, RYP-1 ja BIS-3, Julia Roberts oli VSP ja sai Sertin sekä Hermione oli PN2 ja sai Varasertin. Millan velipoika Lasse eli Maxi-Tax Legolas sai tulokseksi JUN ERI4. Kasvattajaluokassa Kennel Maxi-Tax oli ROP- ja BIS-3 -kasvattaja. Onnittelut Ilselle ja muillekin tiimin jäsenille. Oli hieno päivä! 3.5.2009 Jaden kanssa Turengin ryhmiksessä hakemassa koko näyttelyuran kolmas H. Kaikki nekin ominaisuudet, joista Jade on aikaisemmin saanut kehuja (mm. kuonon muoto, kaulan pituus ja liikkuminen), olivat muuttuneet huonoiksi. Heikosti kelpasivat tuomari Tapio Eerolalle muutkaan koirat, yksikään narttu ei saanut ERIä. 26.4.2009 Jadelle Lahti kv:stä AVO EH1. Tulos on aika hyvä, koska tuomari Hans Lehtinen antoi 22 koirasta vain muutamalle ERIn. 19.4.2009 Jämsässä ryhmänäyttelyssä Jaden ja suomenlapinkoirien Nita ja Sintti kera. Kolmikon tulokset:
Onnittelut koirille ja kiitokset Kaisalle mukavasta matkaseurasta! 11.4.2009 Jade esiintyi yli puolen vuoden tauon jälkeen näyttelykehässä Lappeenranta kv:ssa, tulos AVO EH. Milla debytoi junnuluokassa hienolla JUN ERI4-tuloksella. Molemmat tyttöset saivat hyvät arvostelut. 29.3.2009 Pentumätsärissä Hyvinkään Koirakylpylässä naapurin Sissi-kultsun kanssa. Sissi kilpaili 5-7 kk pentuluokassa ja Milla 7-9 kk pentuluokassa. Molemmat tyttöset saivat siniset nauhat ja Milla sijoittui sinisten isojen pentujen loppukehässä kolmanneksi! ![]() 17.3.2009 Jade täyttää tänään 2 vuotta! Onnittelut kotiväeltä! Itsepäisestä ja kurittomasta vekarasta on kasvanut hieno tyttö, jonka siro eleganssi ja reipas esiintyminen ovat tehonneet hyvin myös näyttelytuomareihin. Kotioloissa Jade on rakastettava ja ystävällinen mussukka, josta löytyy kuitenkin tarvittaessa luonnetta. Erityiskiitokset Jaden kasvattajalle Niinalle kaikesta avusta ja tuesta, kysyttävää meillä on totisesti riittänyt ensimmäisen koiramme kasvattamisessa. Nyt alkaa sitten Grande Finale eli Käyttötuloksen ja Viimeisen Sertin pyydystys! ![]() Kuva: Jenny Hiukka 14.3.2009 ![]() Milla yllätti iloisesti esiintymällä Tampere kv:n pentukehässä ihan kelvollisesti! Kotiintuomisina oli hieno arvostelu ja Kp- ja ROP-ruusukkeet. Velipoika Maxi-Tax Legolas eli Lasse sai myös Kp:n ja oli VSP-pentu. Hyvä Milla ja Lasse!
Kuva: Laura Annila 9.2.2009 Jade kävi Keski-Uudenmaan Mäyräkoirien järjestämässä joukko- silmätutkimuksessa, tulos Ok. Samalla otettiin Rabies-vasta-aineverikoe tulevia Ruotsin reissuja varten. ![]() Kuva: Jenny Hiukka 8.2.2009 Milla sai toisessa pentunäyttelyssään Kaapelilla taas KP:n ja VSP-ruusukkeen. Liikkuminen kehässä takkuili mutta harjoitukset jatkuvat.
2.2.2009 Seniorikanimme Nopsa täytti tänään 8 vuotta! Tämän pirteän sisupussin pitkän iän salaisuus ei ole valoisa elämänasenne, sillä kertyneet vuodet eivät ole ikäneitomme särmiä ainakaan hioneet. Nopsa, Onnea Todelliselle Persoonalle, älä koskaan ikinä muutu! 3.1.2009 Milla täytti 6 kk, onnittelut kotiväeltä! ![]() Tyttöset juhlivat merkkipäivää Cesar-purkkien voimalla. Milla halusi poseerata mieluiten puruluun kera:
1.1.2009 ![]() Vuosi vaihtui kamalassa paukkeessa ja rytinässä. Aattoiltana koirat eivät enää halunneet mennä pihalle ollenkaan, joten tuijotimme illan telkkaa ja odotimme ajan kulumista. Uusi vuosi tuo koirille tullessaan kaikenlaisia mukavia tapahtumia. On tiedossa tokoilua, jäljestystä ja näyttelyreissuja, mahdollisesti myös luolaharjoituksia. 27.12.2008 Milla sai naapurin Sissi-kultsusta (3½ kk) sopivan kokoista ja ikäistä leikkiseuraa:
24.12.2008 Tonttu kävi tuomassa paketit myös koirille. Kumpikin sai oman puruluukranssin ja yhteinen lahja oli Nina Ottossonin Dog Brick-älypeli, jonka pelaamiseen ei aattoillan huumassa vielä pystytty keskittymään. Raportoimme myöhemmin, miten pelin pelaaminen sujui. 7.12.2008 Millan näyttelyura alkoi 5 kk 4 pv iässä Kaapelin pentunäyttelyssä hienosti: KP, VSP-pentu ja vielä VSP-RYP1!! Lisää kuvia näyttelystä tulossa myöhemmin. Tuula Savolaisen ylistävä arvostelu löytyy Näyttelytulokset-välilehdeltä.
Jade puolestaan sai viettää kotona rentouttavan päivän ilman korvissa roikkuvaa herhiläistä.
3.12.2008 Milla täytti 5 kk ja tyttöset juhlivat tapausta nysväämällä tavanomaiseen tapaansa.
15.11.2008 Milla debytoi pentukehässä Porvoon mätsärissä lähes 50 muun pennun seassa. Sijoitus: sinisten pentujen neljäs! 3.11.2008 Milla täytti 4 kk ja juhlan kunniaksi molemmat tytöt asettuivat hieman vastahakoisesti kuvattaviksi. ![]() ![]()
24.10.2008 Milla sai loput rokotukset, painoa 4,75 kg.
12.10.2008
Milla kävi eka kerran lähtönsä jälkeen vierailulla syntymäkodissaan Orimattilassa. Wizi-emo ja Ilse tulivat moikatuiksi, ja pihalla oli kiva riehua Lucky Luke -veljen kanssa. Edellispäivänä pyydystetyn supin nahkaan tutustuminen oli kuitenkin ehdottomasti reissun kiinnostavin elämys! Kuvassa Milla, Lucky Luke ja "hoitotäti" Etna:
3.10.2008
26.9.2008 20.9.2008 Jadelle Hyvinkään ryhmänäyttelystä NUO EH1. Paikalla olivat Bistro-pentueesta myös King eli Jeri, Princess eli Siiri ja Star eli Jiro. Koko nelikko sai laatuarvosteluksi EH:n.
7.9.2008 Jadelle Helsingin Mastery-näyttelystä JUN EH1. Ympyrä sulkeutui, sillä sekä eka että vika kerta junnuluokassa tuottivat laatuarvosanan EH, vaikka väliin mahtuu monenlaisia arvosteluja (mm. 4 x SERT, 4 x VASERT ja jopa 2 x H!!). 3.9.2008 Milla täytti 2 kk, onnea pikku-mussukalle! 1.9.2008 Uudet sivut luotu, muokkaus alkoi.
12.6.2010 Mäykkytapahtumassa Vantaalla17.7.2010 Näyttelyretki Mäntsälään |







































































































